Varmaankin jokaisella meillä on jokin lokero tärkeiksi todetuille papereille, kenties toinen maksamattomille laskuille. Mutta minne lokeroimme muistomme?
Helppo vastaus kysymykseen on muisti, mutta kuten tiedämme ei ihmisen ole mikään kaikista luotettavin. Eräissä tutkimuksissa onkin todettu ettei ihmismieli oikeasti muista tapahtumia, vaan ainoastaan luo ne uudestaan mielessä niitä muistellessa.
Päiväkirja on varmasti monelle tuttu metodi oman elämän dokumentointiin, mutta vain harvalle enää ajankohtainen. Vaikka emme voi elämän tarkoitusta tuskin koskaan tietää, haluavat meistä kaikki lähes poikkeuksetta olla onnellisempia. Tähän päiväkirja on oiva apu.
Otin syksyllä tavaksi pitää päiväkirjaa, johon kirjaan päivittäin yhden positiivisen ja mieleenpainuvan hetken, yhden hyvän teon ja kolme kiitollisuuden aihetta. Yleensä kaikki näistä ovat pieniä asioita: illanvietto hyvässä seurassa, lounaan tarjoaminen kaverille tai vaikka koulupäivän lyhyys ovat oivia esimerkkejä.
Tämä ei pelkästään tarjoa kirjallista kokoelmaa positiivisista muistoista vaan auttaa koulusta tutulla tavalla muistamaan niitä kirjoittamalla. Se muuttaa koko elämänkatsomusta: focus siirtyy negatiivisesta positiiviseen. Tietenkin joistakin päivistä voi olla vaikea löytää kaikkea mainittua, onneksi päiväkirja hyväksyy pienimmätkin teot sivuilleen. Se on sinua itseä varten.
Pino papereita, joista ilmenee kaikki elämäsi aikana merkittävät saavutukset on toki mukava ja tarpeellinen, mutta kenties muistotkin ansaitsisivat paikkansa. Ei sen päiväkirjan tarvitse olla lukollinen sydän koristeltu kirja, kunhan siihen voi kirjoittaa. Omani on inttiajoilta jäänyt lehtiö.
Valinta on sinun, vaan kukapa ei haluaisi olla onnellisempi.
PS. Tuleekohan tänä talvena enää päivää, jolloin voisin olla kiitollinen lumisateesta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti