keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Langalla

Tampereelle muuttaessani jouduin luopumaan televisiosta, en sellaista omista eikä se täysin kivuttomasti olisi asuntooni sopinut.

Tästä johtuen sarjoja tulee seurattua suhteellisen vähän mutta ainakin ne vähät saan valita. Ja joskus vain sattuu niin että sarja on aivan loistava.

The Wire on vuosina 2002-2008 tuotettu ja esitetty amerikkalainen TV-sarja, joka kertoo Baltimoren kaupungin huumeongelmista niin poliisien kuin diilereiden näkökulmasta. Sillä erittäin korkeat arvosanat 9.0/10 TV.com:issa sekä 9.4/10 IMDB:ssä ja on Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman henkilökohtainen lempisarja.

Sarja seuraa pääsääntöisesti rikosetsivä Jimmy McNultyn taistoa D'Angelo Barksdalen johtamaa huumerinkiä ja sen pidätystä hankaloittavaa oikeusjärjestelmää vastaan. Vaikka fokussi myöhemmin vaihtuu, ovat huumeet ongelma ja Baltimore kulissi.

Sarjan aloittaminen ei ollut kivuton: kaksi ensimmäistä kautta kärsivät lievistä tahditusongelmista: välillä tapahtuu liikaa ja välillä ei mitään. Ei kestä kauaa kunnes jännitteet alkavat tasaisesti kasvavamaan ja olet koukussa.

Katsojan iloksi ei sarja tyydy asioiden mustavalkoiseen tarkastelutapaan: niin kuin poliiseilla on paheita on rikollisilla hyveitä. Sarjan päähahmo McNulty kamppailee vakavan alkoholismin ja parisuhdeongelmien kanssa samalla kun huumemafian keskijohto käy kansantalouskursseilla ja haaveilee eläkkeestä. Kuka olisi arvannut, että diileritkin kamppailevat motivaation ja urakehitysten kaltaisten ongelmien kanssa.

Sarja loistaa suurissa teemoissa, mutta sisältää myös ikimuistoisia kohtauksia. Kuten tämä, jossa sarjan pääparivaljakko tutkii rikospaikan toistaen yhtä sanaa vuorotellen, silti muodostaen johdonmukaisen ja ymmärrettävän dialogin. Lempikohtauksessani taas käydään läpi shakin säännöt, jotka kuvaavat myös elämää mafiassa ja enteilevät jännittävällä tavalla esiintyvien hahmojen kehitystä.

The Wire on paljon muutakin kuin televisiosarja tai viihdettä. Parhaimmillaan se on kuin romaani, joka kuvaa jenkkiläistä elämäntyyliä ja maailmankuvaa äärimmäisen mielenkiintoisella ja syvällisellä tavalla. Se ei ole pelkkä kyttädraama. Se ei pelkästään tyydy kuvaamaan yhteiskuntaa vaivaavia ongelmia: miksi poliitikot pettävät lupauksensa, miksi työtä haluavat eivät sitä saa sekä miksi rikolliset pysyvät vapaana ja samalla viattomat kärsivät. vaan se myös kertoo miksi nämä ongelmat jatkuvat ja ovat lähes mahdottomia poistaa, saaden sinut kyseenalaistamaan kaiken tietämäsi.

Kaikesta yllämainitusta huolimatta on paras argumentti The Wiren puolesta on sen katsominen: se on paras sarja jota et ole vielä nähnyt.

PS. Jotkut saattavat miettiä Breaking Badin ja The Wiren keskinäistä paremmuutta: Breaking Bad on hyvä, The Wire on hyvä ja tärkeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti