lauantai 11. tammikuuta 2014

Drop the bass

Elektroninen musiikki on aina kiehtonut minua tavalla tai toisella, vaikken aina sitä ole huomannutkaan.
Tänä päivänä tiedostan olevani todellinen fani.

Terminä elektroninen musiikki on hyvin laaja ja sen alle sisältyy useita eri genrejä, joista house lienee tunnetuin ja kuunnelluin. Myös pop-musiikkii on siirtymässä joiltain osin kohti housemaista saundia.

Henkilökohtaisia suosikkeja tällä hetkellä ovat kuitenkin dubstep, drum 'n' bass ja trap, jotka esittelen alla lyhyesti. Katso linkeistä esimerkkejä eri suuntauksista.

Monille meistä dubstep-termistä tulee ensimmäisenä mieleen radiossakin soinut isoihin kajareihin tarkoitettu Skrillexin tuotanto, jota voitaisiin kutsua brostepiksi. Todellisuudessa on se isompi kokonaisuus.

Dubstep sai syntynsä briteistä 90-luvulla ja oli aluksi hyvinkin erilaista tämän päiväisestä. Kuitenkin yhteisiä tunnusmerkkejä ovat edelleen hidas tempo (~140 bpm), syvät bassokuviot ja introa seuraava droppi.

Pääpiirteisesti genre on laajentunut voimakkaasti, tarjolla on valikoima biisejä eri tunnelmiin, hiljaista ja äänekästä, laululla tai ilman. Tämän päiväinen dubstep on kuitenkin käännekohdan edessä, monet kuluneen vuosikymmenen isot tuottajat (mm. Skrillex) ovat siirtyneet muihin genreihin ja jäljelle jääneet eivät ole juurikaan onnistuneet innovoimaan genreä. Tulevina vuosina nähdään pystyykö dubstep uudistumaan vastaamaan kasvavan kuulijajoukon tarpeita vai jääkö se ajan jalkoihin kuten disco-musiikki.

Toinen briteistä peräisin oleva genre on tanssilattialle sopiva nopea ja mukaansatempaavasta rumpukompista tunnettu drum 'n' bass. Pendulum lienee yksi Suomessa tunnetuimmista alan tuottajista.

Trap on verrattain uusia ilmiö, joka on saanut huomiota osakseen pääsääntöisesti vasta kuluneella vuosikymmenellä. Siinä yhdistyvät rap-musiikin soitannalliset osat elektronisin vivahtein. Teemana ovat 808 rummut sekä syvä ja voimakas basso. Tämän rinnalla trap on näyttävänyt myös chillimmän puolensa.

Kuluttajan onneksi on uuden musiikin löytäminen helppoa. Youtubesta löytyy kymmeniä korkea laatuisia kanavia, jotka lataavat viikossa useita kappaleita. Monet näistä ovat osa EDMdistrictiä. Artistit jakavat itse musiikkiaan Soundcloudissa ja Hype Machinessä käyttäjät päättävät äänestämällä eri verkostojen jakamien kappaleiden paremmuudesta ja näkyvyydestä.

Elektronisen musiikin alalla kilpailu on äärettömän kovaa, sillä musiikin tuottaminen ja levittäminen ovat suhteellisen helppoa myös yksin. Tarjolla on toinen toistaan lahjakkaimpien tiskijukkien alkujen tuotantoa, usein myös ilmaiseksi. Nähtäväksi jää saavuttaako kukaan enää Skrillexin kaltaista megajulkisuutta.

PS. Tsekkaa täältä viime vuosien elektronisen musiikin parhaat, ~1350 kpl aikajärjestyksessä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti