tiistai 4. maaliskuuta 2014

Omat parhaat palani

Hei sinä lukija!

Mikäli olet saapunut blogilleni ensimmäistä tai vaikka kymmenettä kertaa ja kaipaat viihdyttävää luettavaa, on alla listattuna kirjoitusteni henkilökohtainen top viisikko, joihin suosittelen paneutuvasi.

1. Onko elämää ilman feisbuukkia?

Haastoin itseni olemaan ilman sosiaalista mediaa kuukauden verran; tässä tulos.


Katsaus ikivanhaan hyvä vastaan paha vastakkainasetteluun tuoreesta näkökulmasta.


Eräs harrastuksistani on kokeilla jotain uutta ja erilaista joka kuukausi 12 kertaa vuodessa. Lue ja kenties innostut siitä itsekin.


Tämän hetkisen 21-vuotisen elämäni läpikäymä taival; tarina siitä kuinka maalla lapsuuden viettänyt savolainen päätyi lukion kautta sopimussotilaaksi ja lopulta Tampereelle liiketalouden opiskelijaksi.


Ainoa englanninkielinen tekstini, jossa kerron niistä elämän suurista haaveista, jotka minulle siunatulla ajalla tällä planeetalla haluan toteuttaa.

Mikäli kiinnostuit edes jostakin aiheesta, LUE ja tiedän ettet sitä kadu. 

Nautinnollisia lukuhetkiä ajatusteni parissa!

PS. Joku saattaisi tulkita tämän merkkinä tulevista uusista kirjoituksista. Hän ei olisi täysin väärässä.

perjantai 31. tammikuuta 2014

Päätepysäkki

Tammikuun lähestyessä päätöstään on saapunut tämän palstan veturi päätepysäkilleen, eikä vaihtoyhteydestä ole vielä tietoa.

Oli mahtavaa huomata kuinka helppoa kirjoittaminen oikein onkaan. Tähän asti se oli ollut vain koulusta tuttua pakkopullaa, mutta nyt siitä paljastui täysin uusi, vapauttava aspekti: kirjoittamisen sietämätön keveys.

Välillä oli rankkaa: oli iltoja, joilloin saatoin etsiä kirjoitusaiheita tuntitolkulla tuloksetta. Vaikka omasta mielestä viisana olin ideoinut kymmenen valmista ideaa kirjoitukselle, eivät niistä läheskään kaikki olleet julkaisukelpoisia. Viime hetken päätös kirjoittaa kuun parittomina päivinä jokaisen päivän sijaan pelasti tämän projektin.

Jatkoa varten opin, että intistä tuttua ennakointia on syytä hyödyntää myös blogin raapisteluissa: kannattaa pitää muutama kirjoitus reservissä kirjoittajan blokkeja varten. Itse opin tämän turhan myöhään.

Tulevaisuudessa saatan kirjoitella tänne kun siltä tuntuu, mutta varmastikin paljon harvemmin. Ehdottomasti blogini säilyy linjoilla, niin kauan kun Google sen antaa. Nähtäväksi jää onko bucket list ennallaan muutaman vuoden kuluttua.

Haluan kiittää kaikkia kavereitani, jotka ovat osallistuneet sisällön tuottamisen tukemiseen: ennakkolukemiseen, ideoiden jakamiseen tai ihan vain palautteen antamiseen. Erityiskiitos tämän haasteidean isälle Kaarlelle, jota ilman blogiani tuskin olisi olemassa.

Kaikista suurin kiitos kuitenkin kuuluu Sinulle, lukija. Vaikka haasteen idea oli astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle, teit säännöllisesti blogiani lukemalla siitä miellyttävän ja mieleenpainuvan elämyksen. Toivon, että nautit mietteiteni lukemisesta ja kenties sait niistä jotain irti omaan elämääsi. Kiitos.

PS. Nyt viimeistään on sana vapaa. Hyvää tai huonoa, tykkäsit tai vihasit: laita kommenttisi.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Miksi hyvät ihmiset tekevät pahoja tekoja?

Ajattele kaikkia maailman ihmisiä. Sanotaan, että heidät pitäisi jakaa kahteen ryhmään heidän hyvyytensä perusteella. Hyviä ovat tietenkin sinun lisäksi lähimmäisesi, kenties jokunen työkaveri ja valitut julkimot. Pahoja ovat kaikki rikolliset, loput julkisuuden hahmot ja se yksi Janne luokaltasi, joka aina haastaa riitaa baarissa. On helppo ajatella asettamasi rajan olevan vakio, mutta saatat yllättyä, kuinka helposti voit itse joutua pimeälle puolelle.

Koko hyvä vastaan paha -vastakkainasettelulle löytyy pohja kristinuskosta: Lucifer tarkoittaa valonkantajaa ja hän oli Raamatun mukaan ensimmäinen arkkienkeli, Jumalan suosikki. Hänestä kuitenkin tuli liian ylpeä ja vallanhaluinen, minkä seurauksena Jumala karkoitti hänet helvettiin, jossa hänestä tuli itse paholainen, Saatana. Kristinuskon mukaan Jumala siis loi helvetin ja näin paikan, jonne säilöä maailman pahuuden: valitettavasti se ei siellä kauaa pysynyt.

Vuonna 1971 suoritettu Stanfordin vankilakoe kuvaa erinomaisesti, kuinka hyvät ihmiset joutuvat jopa huomaamattaan pahan valtaan, kunhan heille antaa siihen oikeanlaiset eväät. Professori Philip Zimbardon johtamassa kokeessa oli tavoitteena tutkia ihmisten käyttäytymistä vankilaolosuhteissa. Hän aloitti etsimällä paikallisen yliopiston kampukselta vapaaehtoisia, joita ilmaantui 75 kappaletta. Heistä eri tavoin seulomalla valittiin 24 opiskelijaa, jotka olivat viattomia, rehtejä ja hyväsydämmisiä; varsinaisia malliesimerkkejä hyvistä ihmisistä. Heistä muodostettiin yksi ryhmä vankeja ja toinen vanginvartijoita, tusinan verran molempia, jotka vietiin Stanfordin yliopiston kellariin. Sinne lavastetuissa vankilaolosuhteissa kokeen oli määrä kestää seuraavat kaksi viikkoa. Kokeen aluksi kotoa poliisin noutamat vangit puettiin alentaviin asuihin ja heidän nimet vaihtuivat numeroihin. Samalla vartijat saivat univormut, pamput ja ohjenuoraksi ylläpitää kuria ja järjestystä. Ensimmäinen hermoromahdus saavutettiin 36:ssa tunnissa, sodomiaan päästiin viidessä päivässä ja kuudentena koe piti päättää. Mikä oikein meni vikaan?

Niin kuin Lucifer Raamatussa, niin vartijatkin Stanfordissa sokaistuivat vallasta. Tekemisen puutteesta kärsivät vartijat viihdyttivät itseään laittamalla vangit kärsimään niin fyysisen kuin psykologisen väkivallan keinoin. Sama ilmiö tapahtui kymmenen vuotta sitten Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaalissa. Jos otamme käsittelyymme yhtälön, jossa ihmiselle annetaan valtaa ja asetetaan hänet tilanteeseen, jossa hän tylsistyneenä voi käyttää sitä miten vain, ei hänen synnynnäisellä hyvyydellä ole merkitystä. Hyvän ja pahan rajapyykki siirtyy ja huomaamatta olet liittynyt Darth Vaderin imperiumiin.

Me tuomitsemme muut ihmiset heidän tekojen, mutta itsemme meidän aikomusten perusteella. Tietenkin Janne löi kaveriaan, koska hän on syvällä sisimmissään paha. Minä taas en ole ikinä satuttanut ketään, ainakaan tarkoituksella. On aivan liian helppoa nähdä hyvän ja pahan kamppailu mustavalkoisena ja näin tuomita ja luokitella ihmiset heidän ilmeisen hyvyyden, tai sen puutteen, perusteella.

Mutta hankalaa on ymmärtää pahantekijää. Dostojevski lausui aikoinaan:
"Nothing is easier than to denounce the evil doer;
nothing more difficult than understanding him."

Kenties on syytä tarkastella asettamaamme rajapyykkiä tarkemmin: se minne Janne mielestämme kuuluu, ei ole merkityksellistä. Ihmiset tekevät pahoja tekoja, koska me kaikki olemme sisimmissämme niin hyviä kuin pahojakin. Aivan kuten eri tilanteet luovat olosuhteet pahuuden kukoistamiselle, ovat ne yhtä hyviä mahdollisuuksia sankaruudelle. Saatamme syntyä enemmän tai vähemmän altiina jommalle kummalle, mutta loppukädessä päätämme vain ja ainoastaan itse teoistamme. Tärkeätä ei ole jatkuva sankarileikki; hyvä ja paha elävät harmoniassa kuten Yin ja Yang. Mutta kun sinulla on valta ja valinnallasi merkitys, mieti tarkkaan ja valitse oikein; katumus ei ole lempeä rakastajatar.

PS. Janne ei satuttanut ketään tämän tekstin tuottamisen aikana, häntä ei ole olemassa.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Sivistyksen käsikirja

"Kaikki, mitä tulee tietää" lupaa Dietrich Schwanitzin kirjoittama Sivistyksen käsikirja. Kirja on johdatus sivistyksen maailmaan ja se jakaantuu kahteen kokonaisuuteen: tiedot-osiossa listataan tärkeimmät tapahtumat lähinnä Euroopan historiassa viimeisen 2500 vuoden ajalta ja taidot-osiossa taas avataan sivistystä pelinä: miten aiemmin opittua tietoa sovelletaan.

Kirjan suomentaja on lisännyt näiden varsinaisten osioiden lisäksi loppuun Suomen historialle omistetun osuuden, joka kuvaa erinomaisesti suomalaisuuden juuria: sitä kuinka Suomi muovautui historian pyörteissä Ruotsin vallan alta Venäjän kautta itsenäiseksi valtioksi.

Kuten kirjan tekstin aloittaneesta lauseesta voisi päätellä on kirja kirjoitettu hieman ylimielisellä asenteella: kirja uskottelee, että kaikki tietämisen arvoinen todellakin on kirjassa ja muu tieto ei ole aikasi arvoista.

Ylimielisyyden taustalla on kuitenkin voimakas tunneside kirjaan ja sen luomisprosessiin: seurauksena on tiedon määrään suhteutettuna oikein viihdyttävä tuotos. Suuren faktatiedon lisäksi kirja tarjoaa uudenlaista perspektiiviä koko sivistys-käsitteeseen: se ei ole pelkästään tietty lista luettavia kirjoja ja nähtäviä taideteoksia, vaan se on elämäntapa. Sivistyneen henkilön ei ole tarve tietää kaikkia nippelitietoja jokaisesta suuresta filosofista ja taiteilijasta; aivan kuten koulukirjasta tarttuneet opit unohtuvat joskus, niin myös käy näille nippelitiedoille, joita myös sivistyksen kulmakiviksi voisi kutsua. Joskus nämä seikat opetellut ja näin sivistynyt henkilö on edelleen sivistynyt.

Eräs mielenkiintoisimmista kirjan esittelemistä ideoista on se, että oman tietämättömyytensä näyttäminen on sivistymätöntä. Saattaa kuulostaa itsestään selvälle, mutta kuvitelkaamme seuraavanlainen tilanne: henkilö A käyttää B:n kuullen jotain sivistyssanaa jota kuulija ei täysin ymmärrä. Tähän vastaaminen kiinnittämällä huomio A:n snobeiluun saattaa B ilmi oman tietämättömyytensä ja näin sivistymättömyytensä. Sivistys onkin välillä kuin miinakenttä. Toisaalta on sivistymätöntä yrittää tarpeettomasti tuoda ilmi oman sivistyksensä paremmuutta.

Lukijan tulee omaksua kirjassa esitetyt opit tiettyin varauksin. Kirja muun muassa tuomitsee TV:n katsomisen kokonaan sivistymättömänä ja opettaa lukemisen olevan ainoa sivistyksen lähde. Lienee itsestään selvää etteivät asiat ovat läheskään näin mustavalkoisia.

Puutteistaan huolimatta on kirja ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kokonaisuutena se on erinomaista kertausta lukion historian sekä yhteiskuntaopin sisällöistä ja auttaa ymmärtämään miten tämän päiväinen yhteiskuntamalli kaikkine ominaisuuksineen on oikein muodostunut ja kuinka siellä, ainakin teoriassa, tulisi toimia ja käyttäytyä.

PS. Kirja käy myös erityisen hyvin iltalukemiseksi vuoteeseen, sillä viimeistään puolen tunnin lukusession jälkeen olet valmis nukahtamaan.

lauantai 25. tammikuuta 2014

My bucket list

To do something different I decided to try writing in English for a change. And what better way to break from the norm than to write a bucket list. So here are a few of the things I want to do before I kick the bucket.

1. Run a marathon


I've never considered myself to be the runner type and in school physical education classes didn't exactly inspire me to ever become one either. When I went to serve in the Finnish Defense Forces as a conscript in 2011 I had no idea how much I'd be running the following year, almost never voluntarily. Strangely enough this was exactly the time that I realised it isn't too bad.

Although I suffered from severe shin splits I managed to run a respectable 24 kilometres as a part of a military exercise/competition. Now I have been running regularly for a year and steadily improving without losing my motivation. Hell, I actually might even enjoy it from time to time, especially during winter time. There's just something special about running in freezing conditions that I just can't explain, yet it keeps me coming back for more.

2. Write a novel

This blog has definitely changed my whole outlook on writing in general: I always used to think that anyone who's the writer type has known it from birth and that I wasn't one of them. While I still can't say I'm a writer, the idea of creating my own book is definitely looking better and more realistic. 

Will the first novel I ever write recieve the Finlandia Prize? Probably not. But after finishing it I could always go around telling people that I'm a novelist, instead of the more boring profession I might have at the time. One can always dream.

3. Visit & build Africa

So far in my life I have been very blessed and given the opportunity to do a lot of traveling. So far I've visited 17 countries in Europe, North America and Asia combined. It's only natural for Africa to be next. 

However, I plan on doing more than just tourism when I arrive. As we all know, Africa is somewhat behind in economic growth compared to the United States or the most of Europe.  Why is this exactly? There is no one single reason to explain it completely, but rather a sum of reasons. A lot of them can be summed up under not having the same foundations to build upon, especially infrastructure. 

I want to fix that, or at least try to. What I plan to do is establish a company somewhere in rural Africa with the purpose of building inexpensive infrastructure to support trade and economic growth. This means not only roads and housing, but also telecommunications and plumbing. 

The so called Western societies have for long tried to aid Africa in it's attempt to catch up, so-to speak, with food, medicine and money. This surely improves the situation, but doesn't help Africa help itself. Of course it's much easier to market "curing the ill" to potential benefactors, rather than something like waste management. However change for the better in Africa needs come from the inside. They need to be the ones curing their own ill, educating each other and creating wealth. They just need a head-start, for which infrastructure is excellent. 

Synopsis

These are just some of the things I want to do before I die. While they aren't something I'm actively fighting to achieve every day, they're always in the back of my head and some times act as a driving force behind my decisions in life. They might stay or they might change but I like to think that ideas like these are what help us define ourselves. 

Everyone has something they want to do and these things are different based on our lifestyle and values. It doesn't matter what size or how socially acceptable the things on your list are, only that you want to do them. Just remember to actually do them once in a while, because when life is fleeting from our bodies we won't regret the things we did, only the things we didn't.

PS. As I'm writing this it's 10 pm on a Saturday evening with the outside temperature being at around -10 degrees Celcius. Despite this I think I'll go for a run, because some day in the near future I'm going to run a marathon.

torstai 23. tammikuuta 2014

Kaksi parasta ystävääni

Olen aiemmin maininnut pitkäjänteisyyden olevan kenties tärkein menetykseen johtavista tekijöistä kaikilla elämän osa-alueilla, olit sitten yritysmaailmassa tai koulun epäergonomisessa penkissä. Lyhykäisyydessään pitkäjänteisyys on sisua, kestävyyttä ja ajattelutapa, jossa aikasi tässä maailmassa on kuin maratooni, ei pikajuoksu.

Pitkän aikavälin hyötyjen näkeminen arjen lomassa voi kuitenkin olla hankalaa eikä itsekuri ole juurikaan synnynnäinen ominaisuus vaan enemmän tai vähemmän opittu. Kuinka siis kehittää pelisilmää, jolla nähdä päivittäisten päätöstesi kauaskantoisemmat vaikutukset?

Eräs tätä helpottava ratkaisu on ajatella tulevaisuuden minää, oli se huomisaamun tai ensi vuoden, hyvänä ystävänäni, jolle pyrin tekemään häntä hyödyttäviä palveluksia jatkuvasti. Ajattelen tulevan minäni arvostavan kun pidän aina kaapissa ruokaa, vessassa paperia tai laittamalla humalaisena vesilasin yöpöydälle odottamaan aamua. Tätä lukiessa se saattaa kuulostaa itsestään selvälle, mutta oikeasti sen tekeminen aina mahdollisuuksien salliessa mullistaa elämäsi.

Jo antiikin historiassa Odysseus hyödynsi tätä metodia sitoessaan itsensä laivan mastoon kuullakseen seireenien lumoavan laulun laivansa turvallisuuttaan vaarantamatta: ennen näille sulosoinnuille altistumista hän teki päätöksen, joka toi hyötyä pitkällä tähtäimellä (ehjä laiva) ja esti häntä tekemästä hetken huumasta johtuvaa valintaa, joka olisi johtanut katastrofiin.

Hetken tätä harrastettuasi huomaat, että mennyt minä onkin tehnyt vaikka mitä mukavia asioita tämän päivän helpottamiseksi: laskut on maksettu, tehtävät palautettu reilusti ennen deadlinejä ja kun krapulaisena heräät suu Saharan aavikkoa kuivempana et voisi enempää arvostaa sinun omaa jumalallista lahjaa itsellesi kurkun kostukkeen muodossa. Kiitos, eilisen minä.

Yleensä ajattelemme olevamme yksin itsemme kanssa: elämän edetessä tutut, ystävät ja jopa perhe vaihtuvat toisiin. Tämä on kuitenkin mahdollisuutesi saada kaksi elinikäistä ystävää, joiden kanssa kohdata arjen haasteet. Kaksi ystävää, jotka ovat juuri niin hyviä ja fiksuja kuin sinä olet nyt. Nämä ystävät palaavat vaikka kuinka monta kertaa kääntäisit niille selkäsi, jos vain haluat.

Kenties heistä tulee sinunkin parhaita ystäviä.

PS. Tarkemmin ajatellen ei se eilisen minä ole aivan yhtä fiksu kuin minä, toivottavasti kuitenkin tulevaisuudessa olen vielä vähän fiksumpi.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Normipäivä - kuvina

Lukiessani muiden ihmisten blogeja huomaan niiden yleensä ovan kuvapainotteisia tai kuvien toimien tekstin jäsentämisen apuna. 

Tässä blogissa olen käyttänyt kuvia vain linkkeinä avulla, selventäen kirjoittamaniani ilmiöitä.

Ajattelin kuitenkin poiketa normista ja laittaa julkaisun joka rakentuu kuvien ympärille: tämän kertainen blogi toimii jatko-osana aikasemmalle tekstilleni "Normipäivä". Kuvaan nyt tavallista arkipäivääni kuvien avulla.


0730

Aamiainen on tunnetusti päivän tärkein ateria ja millainen se olisikaan ilman sanomalehteä
(aamulehden tilaus loppui vuodenvaihteessa)




0800

Päivän kuteina Lands' Endin kauluspaita, Society6:n t-paita, Nudien farkut ja Lacosten jalkineet.



0815

Luentorumba käyntiin myyntityön parissa.


1115

Lounaan jälkeen työskentelymuoto vaihtuu kuuntelusta Exceliin: aiheena taloussuunnittelu.
Varauduin tapahtuneeseen reilulla kofeiiniannoksella.




1400

Luennot ohi ja vuorossa TAMKin erikoisuus: oppiyritystoiminta.
Ensimmäisenä tehtävälistalla sponsorointiasioiden hoitaminen tulevaa myyntitapahtumaa varten.



1700

Koulupäivä pulkassa ja päivällinen nautittuna on ohjelmassa lisää opiskelua, kansantaloustieteen parissa.



2030

Rajansa kaikella, myös älyllisellä tankkauksella. Oli aika vihdoin siirtyä vapaammalle ja luovemmalle vaihteelle: hetki blogin ja asupäiväkirjan päivittämisen parissa.



2130

Tässä vielä tunnelmia lenkkipolulta, Kaupista.



2300

Illan viimeinen hetki on ainoa, jolloin nautin muusta kuin koulukirjallisuudesta: tämän hetkinen projekti "Sivistyksen käsikirja" on loppusuoralla. Siitä pääseekin mukavasti unten maille.


PS. Tiedän luvanneeni alussa ettei blogistani tulisi päiväkirja, mutta tämä poikkeus sallittakoon.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Elämän parasta aikaa - parikymppisenä

Jos pitäisi määritellä nyky-yhteiskunnalle yksi sitä kuvaava adjektiivi mikä ei päde viime vuosisadan tilanteeseen, saattaisi monelle tulla mieleen "kiire": elämme verkostoituneena yhdessä isossa pyörteessä, jossa emme ole koskaan täysin yksin. Maailmassa tuntuu olevan loputtomasti asioita to do-listalla ja vielä enemmän asioita, joita haluaisimme koittaa.

Tämä lienee taustatekijä sille, että tähän asti elämäämme määrittävät tekijät: kouluttautuminen, työllistyminen ja perheen perustaminen tapahtuvat kaikki entistä myöhemmin. Ennen sitä tulee suorittaa itsetutkistelua Goalla. Mutta onko se välttämättä viisasta?

Meg Jay kertoo tästä aiheesta puheessaan "Why 30 is not the new 20". Sen ytimenä on, vaikka tämän päivän trendinä on aiemmin mainittujen ilmiöiden tapahtuminen vanhempana, vuodet kahden- ja kolmenkymmenen välillä eivät ole maleskelua varten. Päinvastoin parikymmisten on syytä ymmärtää että heidän toimillaan on merkittävä vaikutus loppuelämää ajatellen: työurasi kymmenellä ensimmäisellä vuodella on eksponentiaalinen vaikutus loppu-uran palkkaan, aivojen etuosalohkon kuori (joka on vastuussa mm. päätöksenteosta) saavuttaa kehityskaarensa pään noin 25-vuotiaana ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä olet tavannut tulevan aviopuolisosi kolmekymppisenä.

On siis selvää, että parikymppisenä on viimeistään aika riisua ne silkkihansikkaat ja napata elämästä kiinni, keinolla millä hyvänsä. Tämä on erinomaista aikaa itsensä löytämiselle, oli se sitten työharjoittelu ulkomailla, yrityksen perustaminen tai edes koulunkäynti.

Juuri parikymppisenä aivot käyvät läpi eräänlaisen hienosäätöprosessin, jossa hermojen väliset rajapinnat, synapsit, joko karsiutuvat tai vahvenevat, niiden käytön perusteella. Oikein hyödyntämällä tämän ajan voit halutessasi irtaantua tarpeettomista paheista ja korvata ne paremmilla elämäntavoilla. Kävi miten kävi, kolmekymppisenä se on liian myöhäistä.

Mikäli luet tätä olet tätä todennäköisesti parikymppinen, niin kuin minäkin. Kaikesta yllämainitusta huolimatta ei sinunkaan heti huomisesta alkaen tarvitse kääntää elämääsi päälaelleen; pitkäjänteisyys, niin tässä kuin kaikissa muissa elämän osa-alueissa, on avain menestykseen. Tärkeintä on ymmärtää tilanteesi, tiedostaa potentiaalisi ja ryhtyä töihin. Elämä ei odota, miksi sinunkaan pitäisi.

PS. Lisätietoa aivojen läpikäymistä muutoksista täältä, viehättävällä brittiaksentilla säestettynä.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Me, myself and I

Savossa syntynyt, Kajaanissa piipahtanut ja nyt Tampereelle muuttanut. Tässä minun (ei niin) lyhyt oppimäärä.

Kaikki alkoi eräs elokuuilta vuonna 1992 kun maailma siunattiin syntämälläni. Antiksi minut ristittiin ja aloin elämääni elämään rivitalossa Toivalassa kiireisten vanhempieni työskennellen KYSissä.
Aika kului yhtäältä pienellä takapihan nurmikolla naapurin tytön kanssa leikkiessä ja toisaalta etupihan puustossa naapuroston poikien kanssa kiipeillessä. Tätä jatkui esikouluikään saakka, jolloin kesän aikana muutimme Siilinjärvelle, tarkemmin Jälälle, omakotitaloon Juurusveden rannalle.

Iso talo ja tontti oli siunaus, mutta niiden sijainti kirous: lähin bussipysäkki sijaitsi kolmen, koulu kuuden ja kauppa kymmenen kilometrin päässä. Lähimmän naapurinkin luo piti mennä pellon poikki.
Kouluni sijaitsi Kasurilassa kuuluisten laskettelurinteiden vieressä. Talvisaikaan olikin usein tapana jäädä koulusta pulkkamäkeen ja myöhemmin laskettelemaan. Muulloin koulun jälkeiset pari tuntia kuluivat iltapäiväkerhossa, mikä suuresti harmitti minua sillä silloin en nähnyt Jyrkiä televisiosta. Onneksi harmitusta korvasi Commander Keen.

Musiikista kiinnostuin jo pienenä: elämäni aikana olen opiskellut muutaman vuoden rumpujen soittoa ja vajaan vuoden laulua, pääasiassa musikaalisen perheeni ansiosta. Musiikin fanittaminen oli paljon hankalampaa kuin tänä päivänä. Mikäli jonkun biisin halusi tallentaa omalle kasetille piti kytätä radion ääressä tuntitolkulla odottaen se yhtä biisiä, jonka tallentaa. Silloinkin joutui kuuntelemaan samat Tenkasen juonnot kerta toisensa jälkeen. Tänä päivänä netissä on tarjolla eräänlainen buffetti kaikkien aikojen bändeistä: valitse niistä parhaat, pistä iPodiin ja nauti.

Mutta yksi vuosituhannen vaihteen artisteista oli yli muiden: Bomfunk MC's, vaikken sitä aluksi tuolla nimellä tuntenut. Me kaikki tunnemme tuon timanttisen tanssilattioilla jyystäneen Freestyler-nimisen mestariteoksen. Kun eräissä diskoissa pääsin kuin pääsinkin joraaman kyseisen biitin tahtiin, jäin kappaleen päätyttyä odottomaan juontoa, josko kuulisin mikä artisti oikein kaiuttimissa pauhasi. Jokaisesta sanasta en saanut selvää mutta yksi oli ylitse muiden: "Tehosekoitin." Tuumasta toimeen ja Tehosekoittimen uusin albumi joululahjalistalle. Voitte kuvitella pettymykseni kun albumilta ei löytynyt mitään läheskään samanlaista settiä.

Ala-aste Kasurilassa vaihtui ylä-asteeseen Toivalassa, samalla pyörä vaihtui mopoon sekä iltapäiväkerho ja leikit huoltoasemaan ja peliautomaatteihin. Lähempänä sisäistä landespedeäni en elämäni aikana ole ollut; naapurinkin rippijuhliin talsin puku päällä kumpparit jalassa pellon poikki, vaihtokengät kassissa.

Lukion alkaessa Kuopiossa olin lievän kulttuurishokin edessä: vertaiseni eivät olleetkaan tottuneet suuriin välimatkoihin, peltojen ympäröimänä asumiseen saatika edes mopolla ajamiseen. Matka kohti sivistystä saattoi alkaa. Klassikka oli tunnettu tasokkaana, mutta myös lähinnä fruittareiden ja bimbojen asuttamana; vaikka sopeuduin joukkoon en tuntenut olevani osa sitä ja sitä kautta oma identiteettini oli ajoittain hukassa.

Sosiaalinen elämä siirtyi maalta kaupunkiin ja nettiin:  aika alkoi kulumaan kirjastoissa, kahviloissa ja naamakirjassa. Tänä päivänä onkin hauska selailla lukion aikaisia jaettuja tilapäivityksiä, kuvia ja videoita.
Mielenkiintoista on myös ajatella mille näyttävät tämän päiväiset päivitykset viiden, kymmenen vuoden kuluttua.

Lukuisten koeviikkojen, baari-iltojen ja lopulta kirjoitusten jälkeen olivat lukioajat Kuopiossa päätepysäkillään, josta vaihtoyhteys vei minut Kajaaniin varusmiespalvelukseen. Tiesin kutsunnoista asti haluavani RUKkiin, olihan isänikin sen käynyt ja jo silloisena perfektionistina halusin tehdä kaikkeni tulevaisuuteni helpottamiseksi, vaikka se saattoikin tuottaa hetkellistä kärsimystä.

Onnekseni Kuopio ei ollut minua muuttanut täysin kaupunkilaiseksi vaan kykenin jossakin määrin nauttimaan leirielämästä ja uusien taitojen oppimisesta. Tunsin löytäneeni vihdoin jonkinlaista identiteettiä armeijan vihreistä ja annoin sen näkyä. Tiesin, että pärjäisin.

Kuten varmasti kaikki reserviläiset opin minäkin arvostamaan yksinkertaisia elämän iloja: niitä voisi listata tähän loputtomasti mutta kaikkia yhdistää vapaus. En ennen armeijaa ollut ollenkaan tajunnut kuinka vähän elämääni oli säädelty tähän saakka: oppivelvollisuuteni täytin ja lukio oli vain sille luonnollinen jatkumo, kaiken muun suhteen olin vapaa. Vasta oltuasi käskettynä asennossa liikkumatta tuntitolkulla arvostat siivilielämän sietämätöntä keveyttä.

Tämä lienee yksi niistä syistä miksi vänrikiksi valmistuttua jäin palvelemaan sopimussotilaaksi: tiesin että lakkaisin arvostamasta juurikin niitä pieniä arjen iloja, jotka tekivät elämän elämisen arvoiseksi. Siviilissä ne muodostuisivat itsestään selvyyksiksi. Totta kai pestissä houkuttelivat palkka ja auktoriteetti, eikä minulla ollut muitakaan suunnitelmia.

Nautin suuresti työstäni: vaikka varusmiehet ovatkin koulutettavina omalla tavallaan haastavia, nähdessäni heidän oppivan tärkeitä kriisinajan taitoja juuri minun ansiosta tunsin onnistuneeni. Kukapa ei tuntisi edes pientä ylpeyttä kertoessaan olevan töissä armeijassa, erityisen hyvältä se kuulosti englanniksi.

Muistan lukemattomia iltoja Kajaanin asunnossani tuumaillen, että elämäni on nyt vihdoin raiteillaan ja löytänyt suunnan: syksyllä kadettikouluun, kolme vuotta myöhemmin luutnantin virkaan ja 60 -vuotiaana täysin tuin sotilaseläkkeelle. Voisin esittäytyä joka paikassa herrasmiehenä ja upseerina. "Onko mitään hienompaa?", mietin edelleen.

Vasta lähes vuoden pohdinnan ja lähipiirin jatkuvan painostuksen jälkeen aloin miettimään vaihtoehtojani uudemman kerran ja päätin hakea Maanpuolustus korkeakoulun lisäksi myös siviiliopintoihin. Ihan vain pitääkseni kaikki ovet avoimena.

Hieman ennen juhannusta palautin ties kuinka monetta kertaa kaiken minulle jaetun Puolustusvoimien materiaalian (ja yhden häviämisilmoituksen nahkakäsineistä), tyhjensin asunnon ja vaihdoin hyvästit kuluneen vuoden kollegojen kanssa. "Ilmoitathan kadikseen pääsystäsi!" "Totta kai."

Kesän puolivälissä löysin itseni tienhaarasta: minut oli hyväksytty Maavoimien Kadettikurssille 100 valtakunnan parhain pistein sekä liiketalouden koulutusohjelmaan TAMKiin. Oli aika tehdä elämäni tärkein päätös: puku vai univormu.

Helppoa olisi ollut lähteä Santahaminaan: parhaana hakijana lähtöasetelma oli erinomainen, olin viettänyt jo kaksi edellistä vuotta elämästäni kurkkusalaateissa ja sinne ollut menossa suurimman osan viime vuodesta. Hylkäisinkö kaiken tämän vain koska kaverini eivät tukeneet minua päätöksessäni? Eiväthän he tiedä mitä minä haluan! Tai niin minä luulin...

Mietin vaihtoehtojani pitkään ja hartaasti: kävin lukemattomia keskusteluja aiheesta kaikkien tuttujeni kanssa, varmasti ylittäen suuremman osan kiinnostuksen ja sietokyvyn. Lähetin koulupaikan vastaanottoiloituksen haikein mielin, enkä silloin ollut ollenkaan varma päätökseni oikeellisuudesta. Mutta huolet pois, olihan kesälomaa vielä kuukauden verran jäljellä: siihen sopivat kaksi viikkoa Japanissa, pitkä viikonloppu Summer Sound-festareilla sekä päiväreissu Viroon ja takaisin. Ikimuistoinen kesä.

Pian tulee täyteen viisi kuukautta muutostani Pirkanmaalle sekä liiketalouden koulutusohjelman aloittamisesta ja tunnen päivä päivältä enemmän tehneeni oikean päätöksen. Tajusin, ettei sotilasura ollut minua varten: upseerius oli hieno käsitteenä, sen sisältö ei niinkään.

Luuloistani poiketen on vapaus edelleen se, mikä tekee elämästä elämisen arvoisen: onni piilee pienissä jutuissa. Kajaanissa etsin pitkään itseäni ja elämän tarkoitusta. Löysin itseni Tampereelta ja opin, että jokainen rakentaa itse oman elämänsä tarkoituksen. Ajatelkaapa jos elämän tarkoitus olisi leipoa paras mahdollinen pizza: kaikki tehtävät jotka eivät välittömästi tai välillisesti liity pizzan valmistukseen olisivat merkityksettömiä. Elämän hienous on se, että se on juuri sitä mitä itse siitä teet. Vain sinä voit tehdä itsesi onnelliseksi.

Nykyään päivät kuluvat pääsääntöisesti opiskellen, liikkuen ja erilaisten haasteiden parissa, hyvässä seurassa ajanviettoa unohtamatta. Tavoite olisi ensi syksynä löytää itseni yliopiston penkiltä kauppatieteet mielessä.

En ole varma mitä tulevaisuus pitää sisällään: saatan valmistua koulusta tai toisesta, mennä töihin tai perustaa yrityksen, muuttaa takaisin Savoon tai jonnekin ihan muualle, hankkia perheen tai pysyä sinkkuna, hankkia lapsia tai pyöräillä Suomen halki. Mutta aivan varmasti tulen pysymään vapaana ja onnellisena.

PS. Minä tuskin aikuistun koskaan, mutta kun opettelin eilen solmimaan solmion (ihan itse!) tuntuu sekin olevan askeleen lähempänä.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Langalla

Tampereelle muuttaessani jouduin luopumaan televisiosta, en sellaista omista eikä se täysin kivuttomasti olisi asuntooni sopinut.

Tästä johtuen sarjoja tulee seurattua suhteellisen vähän mutta ainakin ne vähät saan valita. Ja joskus vain sattuu niin että sarja on aivan loistava.

The Wire on vuosina 2002-2008 tuotettu ja esitetty amerikkalainen TV-sarja, joka kertoo Baltimoren kaupungin huumeongelmista niin poliisien kuin diilereiden näkökulmasta. Sillä erittäin korkeat arvosanat 9.0/10 TV.com:issa sekä 9.4/10 IMDB:ssä ja on Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman henkilökohtainen lempisarja.

Sarja seuraa pääsääntöisesti rikosetsivä Jimmy McNultyn taistoa D'Angelo Barksdalen johtamaa huumerinkiä ja sen pidätystä hankaloittavaa oikeusjärjestelmää vastaan. Vaikka fokussi myöhemmin vaihtuu, ovat huumeet ongelma ja Baltimore kulissi.

Sarjan aloittaminen ei ollut kivuton: kaksi ensimmäistä kautta kärsivät lievistä tahditusongelmista: välillä tapahtuu liikaa ja välillä ei mitään. Ei kestä kauaa kunnes jännitteet alkavat tasaisesti kasvavamaan ja olet koukussa.

Katsojan iloksi ei sarja tyydy asioiden mustavalkoiseen tarkastelutapaan: niin kuin poliiseilla on paheita on rikollisilla hyveitä. Sarjan päähahmo McNulty kamppailee vakavan alkoholismin ja parisuhdeongelmien kanssa samalla kun huumemafian keskijohto käy kansantalouskursseilla ja haaveilee eläkkeestä. Kuka olisi arvannut, että diileritkin kamppailevat motivaation ja urakehitysten kaltaisten ongelmien kanssa.

Sarja loistaa suurissa teemoissa, mutta sisältää myös ikimuistoisia kohtauksia. Kuten tämä, jossa sarjan pääparivaljakko tutkii rikospaikan toistaen yhtä sanaa vuorotellen, silti muodostaen johdonmukaisen ja ymmärrettävän dialogin. Lempikohtauksessani taas käydään läpi shakin säännöt, jotka kuvaavat myös elämää mafiassa ja enteilevät jännittävällä tavalla esiintyvien hahmojen kehitystä.

The Wire on paljon muutakin kuin televisiosarja tai viihdettä. Parhaimmillaan se on kuin romaani, joka kuvaa jenkkiläistä elämäntyyliä ja maailmankuvaa äärimmäisen mielenkiintoisella ja syvällisellä tavalla. Se ei ole pelkkä kyttädraama. Se ei pelkästään tyydy kuvaamaan yhteiskuntaa vaivaavia ongelmia: miksi poliitikot pettävät lupauksensa, miksi työtä haluavat eivät sitä saa sekä miksi rikolliset pysyvät vapaana ja samalla viattomat kärsivät. vaan se myös kertoo miksi nämä ongelmat jatkuvat ja ovat lähes mahdottomia poistaa, saaden sinut kyseenalaistamaan kaiken tietämäsi.

Kaikesta yllämainitusta huolimatta on paras argumentti The Wiren puolesta on sen katsominen: se on paras sarja jota et ole vielä nähnyt.

PS. Jotkut saattavat miettiä Breaking Badin ja The Wiren keskinäistä paremmuutta: Breaking Bad on hyvä, The Wire on hyvä ja tärkeä.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Täydellistä

Kilpailu kiristyy, sanoo media. Modernin länsimaisen yhteiskunnan talousmalli on riippuvainen jatkuvasta talouskasvusta, tarkoittaen että niin työntekijöiden kuin yritysten tuottavuuden ja tehokkuuden on kehityttävä yhä enemmän ja enemmän.

Joskus tämä sama tehokkuuden tavoittelu laskeutuu työelämästä vapaa-ajalle, ainakin allekirjoittaneen tapauksessa.

Wikipedia määrittelee perfektionismin "haluksi tehdä asiat mahdollisimman hyvin". Kuulostaa järkevälle.
Vaihtoehtoinen määritelmä on "uskomus, että täydellisyyttä kuuluu tavoitella." Itsestään selvää, eikö?
Tämä ajattelutapa on muodostunut minulle elämäntavaksi: se on lähes loputon motivaation lähde.

Perfektionismi muistuttaa olemassaolostaan pienissä asioissa: vaatekaappin sisältö on viikattu, sänky pedattu ja muistiinpanot arkistoitu säntillisesti. Järjestys on voimaannuttava tunne, se on valtaa.

Valitettavasti niin tässä kuin kulutusluottojen koroissa liikaa on liikaa. Kun muovipussikokoelmasi näyttää tälle, on aika miettiä teettääkö perfektionismisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

Yllä määritelty täydellisyyden tavoittelija olen ollut jo pitkään, mutta siitä tietoinen vain vähän aikaa. Niin pinnan alla kuin päällä se on ohjannut elämäni jokaista päätöstä: koulussa arvosanat olivat ilon ja surun aihe, videopeleissä piti olla paras ja varusmiespalveluksen lähestyessä tiesin jo kutsunnoissa haluavani reservin upseeriksi.

Onnekseni ovat tekemäni valinnat tuoneet jonkinlaista menestystä: valmistuin vänrikiksi, pääsin korkeakouluun opiskelemaan ja haastan itseäni jatkuvasti.

Monesti ajattelen olevani onnellinen kunhan vain onnistun tässä yhdessä asiassa, pärjään tentissä tai pääsen jonnekin kouluun, carpe diemistä ja muusta hetkestä elämisestä huolimatta. Mutta perfektionistin onnistuessa jossakin, oli tavoite alunperin kuinka hankala tahansa, alenee sen arvo välittömästä ja katse kiinnittyy seuraavaan suurempaan ja vaikeampaan haasteeseen. Onnistumisen ilo kestää vain pakenevan hetken verran.

Objektiivisesti tarkasteltuna saattaisi monikin olla tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseeni, mutta minua vaivaa silti ajatus: "pystyn parempaan." Onneksi eräs ystäväni muistutti minua hiljattain: "vaikka täydellisyyteen pyritään, ei sitä koskaan saavuteta eikä ole tarkoituskaan."

Mittaamme toinen toistemme paremmuutta menetyksellä hyvinkin mustavalkoisesti: lääkärit ja yritysjohtajat tuntuvat olevan eräänlaisia ylempiä otuksia. Elävässä elämässä kuitenkin itseäsi vertaillessasi muihin ovat vastakkain sinun kulissit ja muiden julkisivut, niiden ei ole tarkoituskaan näyttää samalle. Turha siis ressata liikoja. Maapallo pyörii ja universumi laajenee juridiikan arvosanasta huolimatta. Kunhan vain muovipussit pysyvät viikattuina.

PS. Muovipussi taitellaan kuten jenkkien lipput, toveriperfektionisteille ohjeet täältä.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Drop the bass

Elektroninen musiikki on aina kiehtonut minua tavalla tai toisella, vaikken aina sitä ole huomannutkaan.
Tänä päivänä tiedostan olevani todellinen fani.

Terminä elektroninen musiikki on hyvin laaja ja sen alle sisältyy useita eri genrejä, joista house lienee tunnetuin ja kuunnelluin. Myös pop-musiikkii on siirtymässä joiltain osin kohti housemaista saundia.

Henkilökohtaisia suosikkeja tällä hetkellä ovat kuitenkin dubstep, drum 'n' bass ja trap, jotka esittelen alla lyhyesti. Katso linkeistä esimerkkejä eri suuntauksista.

Monille meistä dubstep-termistä tulee ensimmäisenä mieleen radiossakin soinut isoihin kajareihin tarkoitettu Skrillexin tuotanto, jota voitaisiin kutsua brostepiksi. Todellisuudessa on se isompi kokonaisuus.

Dubstep sai syntynsä briteistä 90-luvulla ja oli aluksi hyvinkin erilaista tämän päiväisestä. Kuitenkin yhteisiä tunnusmerkkejä ovat edelleen hidas tempo (~140 bpm), syvät bassokuviot ja introa seuraava droppi.

Pääpiirteisesti genre on laajentunut voimakkaasti, tarjolla on valikoima biisejä eri tunnelmiin, hiljaista ja äänekästä, laululla tai ilman. Tämän päiväinen dubstep on kuitenkin käännekohdan edessä, monet kuluneen vuosikymmenen isot tuottajat (mm. Skrillex) ovat siirtyneet muihin genreihin ja jäljelle jääneet eivät ole juurikaan onnistuneet innovoimaan genreä. Tulevina vuosina nähdään pystyykö dubstep uudistumaan vastaamaan kasvavan kuulijajoukon tarpeita vai jääkö se ajan jalkoihin kuten disco-musiikki.

Toinen briteistä peräisin oleva genre on tanssilattialle sopiva nopea ja mukaansatempaavasta rumpukompista tunnettu drum 'n' bass. Pendulum lienee yksi Suomessa tunnetuimmista alan tuottajista.

Trap on verrattain uusia ilmiö, joka on saanut huomiota osakseen pääsääntöisesti vasta kuluneella vuosikymmenellä. Siinä yhdistyvät rap-musiikin soitannalliset osat elektronisin vivahtein. Teemana ovat 808 rummut sekä syvä ja voimakas basso. Tämän rinnalla trap on näyttävänyt myös chillimmän puolensa.

Kuluttajan onneksi on uuden musiikin löytäminen helppoa. Youtubesta löytyy kymmeniä korkea laatuisia kanavia, jotka lataavat viikossa useita kappaleita. Monet näistä ovat osa EDMdistrictiä. Artistit jakavat itse musiikkiaan Soundcloudissa ja Hype Machinessä käyttäjät päättävät äänestämällä eri verkostojen jakamien kappaleiden paremmuudesta ja näkyvyydestä.

Elektronisen musiikin alalla kilpailu on äärettömän kovaa, sillä musiikin tuottaminen ja levittäminen ovat suhteellisen helppoa myös yksin. Tarjolla on toinen toistaan lahjakkaimpien tiskijukkien alkujen tuotantoa, usein myös ilmaiseksi. Nähtäväksi jää saavuttaako kukaan enää Skrillexin kaltaista megajulkisuutta.

PS. Tsekkaa täältä viime vuosien elektronisen musiikin parhaat, ~1350 kpl aikajärjestyksessä

torstai 9. tammikuuta 2014

Rakas päiväkirja

Eläminen modernissa länsimaalaisessa yhteiskunnassa kerää ja jättää jälkeensä kaikenlaisia papereita ja todisteita, laskuja ja kuitteja, diplomeja ja todistuksia. Ne kuvaavat tekemiämme päätöksiä kuluttamisesta, kouluttautumisesta ja työllistymisestä.

Varmaankin jokaisella meillä on jokin lokero tärkeiksi todetuille papereille, kenties toinen maksamattomille laskuille. Mutta minne lokeroimme muistomme?

Helppo vastaus kysymykseen on muisti, mutta kuten tiedämme ei ihmisen ole mikään kaikista luotettavin. Eräissä tutkimuksissa onkin todettu ettei ihmismieli oikeasti muista tapahtumia, vaan ainoastaan luo ne uudestaan mielessä niitä muistellessa.

Päiväkirja on varmasti monelle tuttu metodi oman elämän dokumentointiin, mutta vain harvalle enää ajankohtainen. Vaikka emme voi elämän tarkoitusta tuskin koskaan tietää, haluavat meistä kaikki lähes poikkeuksetta olla onnellisempia. Tähän päiväkirja on oiva apu.

Otin syksyllä tavaksi pitää päiväkirjaa, johon kirjaan päivittäin yhden positiivisen ja mieleenpainuvan hetken, yhden hyvän teon ja kolme kiitollisuuden aihetta. Yleensä kaikki näistä ovat pieniä asioita: illanvietto hyvässä seurassa, lounaan tarjoaminen kaverille tai vaikka koulupäivän lyhyys ovat oivia esimerkkejä.

Tämä ei pelkästään tarjoa kirjallista kokoelmaa positiivisista muistoista vaan auttaa koulusta tutulla tavalla muistamaan niitä kirjoittamalla. Se muuttaa koko elämänkatsomusta: focus siirtyy negatiivisesta positiiviseen. Tietenkin joistakin päivistä voi olla vaikea löytää kaikkea mainittua, onneksi päiväkirja hyväksyy pienimmätkin teot sivuilleen. Se on sinua itseä varten.

Pino papereita, joista ilmenee kaikki elämäsi aikana merkittävät saavutukset on toki mukava ja tarpeellinen, mutta kenties muistotkin ansaitsisivat paikkansa. Ei sen päiväkirjan tarvitse olla lukollinen sydän koristeltu kirja, kunhan siihen voi kirjoittaa. Omani on inttiajoilta jäänyt lehtiö.

Valinta on sinun, vaan kukapa ei haluaisi olla onnellisempi.

PS. Tuleekohan tänä talvena enää päivää, jolloin voisin olla kiitollinen lumisateesta?

maanantai 6. tammikuuta 2014

Normipäivä

0700 Herätys, aamupesu ja vuoteen sijaaminen
0715 meditointi ja pukeutuminen
0730 aamiainen ja sanomalehden lehteily
0745 pyörä varastosta ja kohti koulua
0815 päivän ensimmäinen luento liiketaloudesta
1030 lounas
1115 luennot jatkuvat
1600 koulupäivä paketissa
1615 juoksulenkki
1700 päivällinen
1730 omatoiminen opiskelu kotona
2015 rentoutuminen mm. videopelit, netin selailu, musiikki, blogi, päiväkirja yms
2130 tavoitteellinen nukkumaanmenoaika
2230 toteutunut nukkumaan meno iltalukemisen saattelemana

PS. Millanen päivä sulla on huomenna?

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Kokeile jotain uutta kuukauden ajan

Onko elämässäsi jotain mitä olet aina halunnut kokeilla? Uusi harrastus, elämäntapamuutos tai jotain ihan muuta?

Kävikin ilmi että kuukausi on juuri oikean mittainen aika haastaa itseään, ei liian lyhyt eikä pitkä. Oli haasteen aihe mikä tahansa, oikealla asenteella jaksaa kyllä.

Sain tämän idean alunperin eräästä TED talkista, jossa Googlen seikkailunhaluinen insinööri lähti haastamaan itseään ja muita tällä lyhyellä puheenvuorollaan.

Puheesta inspiroituneena eräänä syksyisenä iltana päätin aloittaa samanlaisen haastesarjan. Tarvittiin vain itse haaste.

Halusin aloittaa jollakin helpolla, jotta onnistumisen elämys antaisi riittävän motivaation seuraavaan haastavempaan kuukauteen.

Ratkaisu: kivennäisvesi. En oikein ikinä pitänyt kivennäisvedestä ja tämä ensimmäinen haaste olisi hyvä aika muuttaa se: tulisin juomaan joka päivä puoli litraa kivennäisvettä. Yksinkertaista, eikö?

Suunnitelmien mukaisesti ei haaste ollut ongelma: syyskuun ajan Olvin vähähiilihappoisen kivennäisveden maku muodostui tutuksi ja mielyttävämäksi.

Ennen kuun loppua lisäsin vaikeutta lisäämällä päivittäisiin rutiineihin meditoinnin ja päiväkirjan pidon. Koska nämä tavat eivät olleet erityisen haastavia, muodostui niistä kestäviä tapoja jotka ovat säilyneet tähän päivään saakka.

Ensimmäinen virallinen haaste takana ja lokakuu edessä, oli aika keksiä uusi tapa haastaa itseäni. Kun edellinen oli ollut jonkin lisäämistä, sai seuraava haaste olla jonkin karsimista elämästä ja näin tulevat haasteet vuorottelemaan jatkossakin.

Lienee sanomattakin selvää että haukkasin liian suuren palan piirakkaa päättäessäni olevani valittamatta kuukauden ajan. Viimekuisen onnistumisen myötä kunnianhimoa toki riitti muttei ihan tarpeeksi tähän haasteeseen. Valittaminen toki väheni, muttei lakannut tyystin. Haaste sellaisenaan epäonnistui. You win some, you lose some.

Mutta en antanut tämän vastoinkäymisen lannistaa sillä oli seuraavan haasteen aika. Alkuperäinen idea marraskuulle oli ottaa valokuva joka päivä, niin kuin videon insinöörikin oli tehnyt. Tämä idea jalostui sittemmin päivittäisten asujen taltioimiseksi päiväkirjamaiseen muotoon. Samalla oli oiva tilaisuus tonkia vaatekaappiani hieman syvemmin ja hyödyntää vähälle käytölle jääneet vaatteet.

Haaste oli jymymenestys. Vanhojen vaatteiden uudenlainen yhdistely oli kiehtovaa ja herätti uuden mielenkiinnon paremmin pukeutumista kohtaan. Marraskuun asuista koostettu albumi on nähtävillä TÄÄLLÄ.

Saapui pimeä ja lumeton joulukuu ja oli aika karsia jotain elämästäni. Kuten jotkin saattoivat jo arvata, oli kyseessä edellissä kirjoituksessa mainittu SOMEton kuukausi.

Vuoden ja haasteen vaihtuessa oli jännä ajatella, kuinka negatiivisen kuvan koulu oli jättänyt mieleeni kirjoittamisesta. Tuskin muistan aikaa jolloin olisin kirjoittanut mitään vapaaehtoisesti. Kuitenkin tämän blogin syntyessä saivat kauan tukahduksissa olleet luovuuteni hanat vihdoin aueta ja virrata vuolaasti. Kuka olisi arvannut että luova kirjoittaminen voisi olla miellyttävää, saatika innostavaa ja nautinnollista.

Haasteiden myötä kuluneista kuukausista on tullut paljon mieleenpainuvampaa. Ne eivät enää sekoitu toisiinsa, vaan jokainen kuunvaihto on jonkin vanhan loppu ja uuden alku. Muutos on mahdollisuus, se pitää meidät varpaillaan ja liikkeessä.

Matt Cuttsia siteeratakseni totean että seuraava kuukausi tulee kulumaan halusit sitä tai et, mikset siis haastaisi itseäsi ja tekisi ajastasi muistettavampaa.

PS. Kenties helmikuun ajan olen ilman sokeria, hedelmäsokeriahan ei lasketa?

perjantai 3. tammikuuta 2014

Onko elämää ilman feisbuukkia?

Aikamme suuren, tällä kertaa nimeltä mainitsemattoman filosofin sanoin feisbuukissa asiointi on kuin tyhjän jääkaapin avaaminen siinä toivossa, että jotain kiinnostavaa olisi sinne ilmaantunut.

Samanlainen ajattelu sai minut miettimään, mitä jos olisin käymättä siellä vaikka kuukauden verran?

Tuumasta toimeen ja SOME-vapaa joulukuu pärähti käyntiin. Ja jottei haaste olisi liian helppo, lisättiin kieltolistalle Instagram, LinkedIn ja WhatsApp.

Alku oli helppoa, naamakirjaan pakollinen tilapäivitys tulevasta poissaolostani ja valikosta "poista tilini käytöstä". Seurauksena kaikki tuottamani kommentit, tykkäykset ja sisältö profiilia myöten, hävisivät näkyvistä, mutta eivät olemasta.

Jouduin kuitenkin kohtaamaan SOMEttomuuden realiteetit: mistä nyt saisin päivittäisen annoksen selfieitä ja ruokakuvia, puhumattakaan yhteydenpidosta tovereihin.

Pienen kaivelun jälkeen sellaiset älypuhelimen ominaisuudet kuten tekstiviestit ja puhelinsoitot osoittautuivat oiviksi ratkaisukeinoiksi ongelmiini! Voimmekin miettiä, onko kehitys kehittynyt kun kuulemiset vaihdetaan puheen sijasta tekstillä.

Seuraavana parina viikkona saivatkin liittymän minuutit kyytiä. Kuinka paljon helpompaa olikaan sopia tapaamisesta puhelimitse kuin pitkällä edestakaisella sähköisellä kirjeenvaihdolla.

Joulukuun viimeisenä viikkona olin jo sopeutunut "uuteen" elämääni, jossa älyluuri ei hallinnut minua vaan vice versa.

Sain myös ilokseni todeta ettei poissaoloni ollut jäänyt kokonaan huomaamatta, kun vastaanotin tekstareita sisältäen tiedusteluita elossaolostani.

Kuukauden lähestyessä päätöstään huomasin oppineeni arvostamaan aitoja ihmiskontakteja aiempaa enemmän. Tajusin ettei juttutuokio tsätissä ole aivan kahvilatapaamisen veroinen.

Uuden vuoden saapuessa ja profiilieni uudelleenaktivoituessa koin kuitenkin löytäneeni uutta arvostusta sosiaaliselle medialle. Missään muualla en voisi jakaa jotain ja saada sille välittömästi satapäistä yleisöä, sisällön järkevyydestä huolimatta.

SOME ruokkii meidän tarvettamme saada tunnustusta olemassaolollemme ja teoillemme. Saatavilla on aina joku joka välittää, joka kuuntelee. Tämä johtaakin monesti nopeasti riippuvuuteen, ainakin allekirjoittaneella.

Ehkä tällä kuukauden tauolla sain todistettua itselleni kykyni ainakin vähän hallita kyseistä riippuvuutta ja samalla oikeuttaa käytön jatkamisen.

Itsensä haastaminen on hankalaa mutta sitäkin palkitsevampaa.

PS. Kirjoittaessani tätä blogia SOMEsta katseen seilaillessa läppärin ja kännykän välillä tunsin itseni varsinaiseksi sukupolveni stereotyyppiseksi edustajaksi.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Blogi? Blogi!

2014, aika aloittaa uusi vuosi uusilla kujeilla ja monilla meistä erilaiset tavat haastaa itsensä tulevat ajankohtaiseksi.

Perinteisen joulukilojen pudottamisen sijaan lupasin itselleni astua mukavuusalueeni ulkopuolelle kirjoittamalla tätä blogia ainakin kuukauden verran.

Kyseessä ei ole kuitenkaan julkinen päiväkirja vaan tavoitteena on kirjoitelmissani jakaa niitä (omasta mielestä) viisaita ajatuksia ja seikkoja, jotka itseäni ja maailmankuvaani määrittävät.

Päivityksiä joka toinen päivä, stay tuned!